Männyn taimet

 

 

Kysy tarjous

Jalostetun männyn taimen kasvuhyöty

Jalostetulla männyn taimella on jopa 35 % kasvuhyöty jalostamattomaan metsikköalkuperään verrattuna. Lisäkasvun lisäksi tukkiprosentti on jalostetussa metsikössä parempi. Tämä johtuu puunominaisuuksien, kuten oksakulman paremmuudesta.

Esimerkiksi Kuopion alueella jalostettu männyn taimi kasvaa 26-34 % enemmän tilavuutta, kuin metsikköalkuperän taimet. Pohjois-Karjalassa, Joensuun alueella kasvunlisäys on hieman matalampi, 24-30 %. Kummassakin tapauksessa ero on kuitenkin merkittävä ja sillä on suuri vaikutus metsätalouden kannattavuuteen!

Kasvuhyöty on merkittävä etu, sillä sen vuoksi esim. kiertoaika lyhenee 20 vuodella ja harvennuksista saadaan huomattavasti suurempi hakkuusaanto ja parempi tukkiprosentti.

Männyn taimen istutus

Männyn istutus on kannattavaa hyvin kasvavissa kuivahkon kankaan kasvupaikkatyypin metsissä jotka ovat kuivahkon ja tuoreen kankaan rajamailla. Näille metsiköille hyvä puuston ja aluskasvillisuuden kasvu ovat tyypillisiä piirteitä.

Männyn istutus tälläiselle kohteelle on viisasta, sillä näin männyn taimikko saadaan nopeasti uudistettua ja se pärjää hyvin kilpailevaa kasvustoa vastaan. Ravinteikkaalla maapohjalla on hyvä käyttää jalostettua taimea myös siksi että, jalostuksen myötä oksat ovat ohuempia ja oksakulma loivempi. Näin ollen oksaisuuden tuomat laatuongelmat ovat jalostetuilla männyillä vähäisempiä ja maapohjan kasvupotentiaali saadaan jalostetulla taimella hyödynnettyä paremmin.

Lyhyesti sanottuna ravinteekkaalla kuivahkon kankaan kasvupaikalla männyn taimilla saadaan enemmän ja parempaa puuta!

Uudistamispaketti

Taimien lisäksi on saatavissa metsänuudistaminen kokonaispakettina, mikä sisältää muokkauksen, taimet ja istuttamisen.

Myös taimien ja muokkauksen tilaaminen mahdollista omatoimiselle istuttajalle.

 

Männyn taimien hinta

Männyn pienpaakku 1 v.

pakkauskoko: 280 kpl
taimen pituus: 20 cm
paakun koko 0,50 dl
istutusväline: putki 45mm

LOPPU
KEVÄÄLTÄ 2024

Myyntiehdot

Hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.

Taimia myydään pakkauksittain, minimitilaus yksi pakkaus
Ilmoitettu pituus on keskiarvo, minimi pääsääntöisesti 5-10 cm pienempi.

Yhteystiedot

Ota yhteyttä tai täytä viereinen lomake, niin saat tarjouksen taimista helposti ja kätevästi suoraan sähköpostiisi!

Mikko Räsänen

040 632 6925

mikko.rasanen@metsatoimisto.fi

    Yhteydenottopyyntö metsätaimista

    Tarjouspyyntölomake Taimet